Opintojakso on intensiivinen, täysipäiväinen viikon työskentelyjakso, joka edellyttää läsnäoloa. Opintojaksolla teoria ja käytännön harjoitukset linkittyvät yhteen. Jakson keskeinen menetelmä on kokemuksellinen taitojen oppiminen. Esiintymistaito jaetaan pienempiin osiin, jolloin taitoja voi hahmottaa ja harjoitella vähän kerrallaan. Opitut taidot liitetään yhteen ja sovelletaan erilaisissa journalistin työn tilanteissa. Taitojen oppimista tuetaan kohottavalla palautteella, painopiste on onnistumisten havaitsemisessa ja niiden itsearvioinnin kasvattamisessa. Opintojaksolla käytetään runsaasti videointia palautteenantovälineenä, aluksi henkilökohtaisella tasolla ja kurssin edetessä journalismin työvälineen.
Kurssilla opitaan kehon ja mielen tekniikoita esiintymistaidon ja varmuuden kehittämiseksi, perehdytään kehonkielen tehokeinoihin, äänenkäytön kehittämiseen sekä jännittämisen helpottamisen keinoihin. Opintojaksolla harjoitellaan juontamista, tv-esiintymistä, raportointia paikan päältä kameralle sekä äänenkäyttöä radiossa ja radion uutisissa. Kurssin aikana opiskelija saa valmiuksia tuottaa niin käsikirjoitettua kuin vapaata puhetta erilaisissa tilanteissa. Harjoitukset tallennetaan ja kukin osallistuja saa palautetta niin opettajalta kuin muilta kurssin osallistujilta.
Kurssin Moodle-oppimisympäristössä jaettava materiaali.
Niina Sainius, Kikka Pohjaväre: Nyt on sinun vuorosi loistaa - Esiintymisen kielen opas, Basam Books 2021.
Pasilan toimipiste
Suomi
14.10.2024 - 08.11.2024
Kurssiin sisältyy intensiivijakson päätteeksi jälkitehtävä, joka palautetaan 1.11. mennessä.
03.06.2024 - 11.10.2024
Ma 14.10. klo 9-15.45
- Esiintymistaidon perusteet
- Esiintymisen tekniikkaa, kehonkielen tehokeinoja ja mielen taitoja
- Erilaisia esiintymistilanteita, harjoituksia
- Mikä tekee kiinnostavan esiintyjän?
- Miten voi muuttaa suhdettaan esiintymisjännityskseen?
- Miten esiintymistä voi harjoitella?
- Kotitehtävä 1.
Ti 15.10. klo 9-15.45
- Juontajana toimiminen
- Juontajan erilaiset tehtävät
- Juonnon tarkoitus ja tavoite
- Juonnon suunnittelu, käsikirjoittaminen ja kuvaaminen
- Juontaminen kameralle harjoituksia
- Harjoituksia
- Kotitehtävä 2.
Ke 16.10. klo 9-15.45
- Ääni toimittajan työvälineenä
- Äänenkäytön ja puhetekniikan perusteet
- Lukupuhunta ja vapaa puhunta
- Puhuminen radiossa
- Kotitehtävä 3.
To 17.10. klo 9-15.45
- Raportointi tilanteesta kameralle paikan päällä
- Raportoinnin erityispiirteet ja valmistautuminen
- Kameraraportti osana tv-juttua
- Suorana livetilanteessa toteutettava kameraraportti
- Kotitehtävä 4.
Pe 18.10. klo 9-15.45
- Studio-ohjelman juontaminen
- Erilaisia ohjelmaformaatteja
- Studiojuontamisen erityispiirteet
- Juontoon valmistautuminen
- Juontamisen h-hetki
- Kurssin palaute
- Jälkitehtävä
Jos opiskelija on saavuttanut vaadittavan osaamisen esimerkiksi aikaisemmissa työtehtävissä, harrastuksissa tai jollain toisella opintojaksolla, hän voi osoittaa osaamisensa Ahot-menetelmän mukaisesti sopimalla siitä ennen opintojakson alkua vastuuopettajan kanssa.
Kirsti Pohjaväre
15 - 30
Toteutus arvioidaan arvosanoilla 1 - 5
Arvosana 1
Opiskelija tuntee esiintymistaidon eri osa-alueet ja osaa suunnittella erilaisia esiintymistilanteita. Hän osaa hyödyntää auttavasti esiintymisen tekniikkaa.
Arvosana 3
Edellisten lisäksi opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti esiintymisen tekniikkaa erilaisten tilanteiden mukaan. Hän osaa toteuttaa perusjuonnon, esiintyä uutisten lukijana, tehdä suoran reportaasin sekä juontaa lyhyen studio-ohjelman.
Arvosana 5
Edellisten lisäksi opiskelija osaa hyödyntää esiintymistaidon osa-alueita ja puhetekniikkaa taitavasti erilaisiin journalistin esiintymistilanteisiin. Hän kykenee variomaan esiintymistään ja puhetekniikkaa tilanteiden mukaan. Hän kehittää aktiivisesti kurssin aikana osaamistaan ja tunnistaa osaamisensa kehityskohteet.
MEDIA Medianomi, journalismi
0.00 op
1.00 op
H-5