Kurssi on verkkokurssi. Opiskelu tapahtuu pienimuotoisen käyttäjäkokemustutkimuksen kautta. Tutkimukseen sisältyy käyttäjäkokemusten tutkimisen ja kehittämisen teorioihin ja työtapoihin tutustuminen sekä niiden soveltamninen omassa harjoitustyössä. Toteutus etenee 8 teeman (teema per kurssiviikko) kautta. Opiskelussa painottuu omatoiminen työskentely. Lisäksi ohjelmassa on keskustelua ryhmän kanssa.
Kurssitöissä tulee hyödyntää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja tieteellisiä artikkeleita. Aineistovinkkejä on kurssin Moodlessa. Lisäksi opiskelussa ohjataan omatoimiseen tiedonhakuun.
Kurssin sisältyy vierailijoita työelämästä joko tallenteina tai etätapaamisin. Kurssilla toteutetaan pienimuotoinen tutkimus jonkin digitaalisen palvelun käyttäjäkokemuksista. Tutkimuksen voi (ja on suositeltavaa, jos vain mahdollista) kytkeä oman työpaikan palveluiden kehittämiseen.
Pasilan toimipiste
Kurssilla ei ole tenttejä.
Suomi
Kurssin oppimateriaali on valtaosin englanninkielistä.
24.10.2022 - 16.12.2022
Kurssin oppimistehtävä on pienimuotoinen käyttäjäkokemustutkimus, jonka tuloksena syntyy raportti (n. 15 sivua). Työhön sisältyy: - tietoperusta - soveltava osuus - itsearviointi Työhän liittyy muutama osapalautus: - tietoperustan aloittava määrittelytehtävä, jonka palautuksella opiskelija vahvistaa paikan kutssilla - tutkimuksen suunnitelmien jakaminen ja vertaissparraus Moodlen keskustelualueilla
13.06.2022 - 21.10.2022
Kurssi on jaettu 8 teemaan (teema per kurssiviikko). Aikataulu on suuntaa-antava ja tehty helpottamaan kurssilla työskentelyä.
Ensimmäinen tehtävä on tehtävä ensimmäisen kurssiviikon aikana (paikan vahvistus).
Raportti on palautettava kurssin loppuun mennessä.
Näyttö
Opinnollistaminen
Teemu Ruohonen
15 - 30
Kurssi arvioidaan asteikolla 1-5. Arvosana perustuu raporttiin.
Osatehtäviin liittyvät palautukset arvioidaan hyväksytty/hylätty. Niiden tekeminen on edellytys kurssin hyväksyttyyn suorittamiseen.
HETI Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma
5 op
H-5