Mentoroinnin arvo on erityisesti siinä, että ohjelmassa aktorille (opiskelijalle) etsitään henkilökohtainen mentori (Haaga-Heliasta valmistunut alumni), joka ohjaa ja tukee aktoria hänen haasteissaan. Mentorointi on yhdessä oppimista, kokemusten ja osaamisen jakamista vuorovaikutuksen avulla.
Koska ohjelmassa etsitään henkilökohtainen mentori osallistuville, kurssille hyväksyttyjen on vastattava viimeistään 8.1. ennakkokyselyyn. Linkki toimitetaan sähköpostitse. Kurssi suositellaan suoritettavaksi opintojen loppuvaiheessa.
Aktori itse määrittelee tavoitteet prosessiin. Tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi urasuunnitteluun, konkreettisen harjoittelu- tai työpaikan löytämiseen, työelämän tai opiskelun päätösvaiheen haasteisiin, itsensä kehittämiseen tai asiantuntijuuden syventämiseen. Ohjelmassa tähdätään aktorin ammatilliseen kasvuun ja työelämäsuhteiden vahvistamiseen.
Mentorointiohjelma muodostuu mentorin ja mentoroitavan välisistä kahdenkeskisistä mentorointitapaamisista, yhteisistä ryhmätapaamista sekä itseopiskelumateriaaleista Moodlessa. Aloitustapaamisessa käydään läpi mentoroinnin tavoitteet ja pelisäännöt, laaditaan mentorointisopimus ja kehitetään vuorovaikutusosaamista.
HUOM! Opintojakso on avoinna kaikille tutkinto-opiskelijoille kampuksista tai koulutusohjelmista tai suuntautumisista riippumatta. Master-opiskelijat voivat ilmoittautua, mutta opintopisteet eivät sisälly tutkintoon.
Materiaali jaetaan Moodlessa.
Opintojakso toteutetaan työelämälähtöisesti yhteistyössä Haaga-Helian alumnien kanssa, jotka toimivat ohjelmassa mentoreina.
Pasilan toimipiste
Toteutukseen ei sisälly tenttiä.
Suomi
Vastaava mentorointiohjelma järjestetään myös englanniksi. Sen nimi on "Speep up your career with alumni".
15.01.2024 - 17.05.2024
Opintojaksolle hyväksymisen jälkeen saat sähköpostiisi ennakkokyselyn, johon vastaaminen ajoissa on edellytys osallistumiselle. Mentorointiparit muodotetaan kyselyn perusteella. Opintojaksolla palautetaan mentorointisopimus sekä oppimispäiväkirja lyhyenä erikseen ohjeistettuna raporttina.
02.01.2024 - 12.01.2024
Ryhmätapaamiset 3 x 2 h = 6 h
Mentorointitapaamiset parin kanssa minimissän 5 x 1,5 h = 7,5 h
Itsenäinen opiskelu 2,5 h
Oman oppimisen arviointi 2,5 h
Ryhmätapaamiset ovat tiistaisin 30.1., 19.3., 14.5. klo 16.30–18.30, luokka 8209. Niihin osallistuminen on pakollista. Tapaamisia ei välitetä etäyhteyksillä. Erityisesti ensimmäiseen ryhmätapaamiseen osallistuminen on tärkeää, koska silloin tapaat mentorisi ensimmäistä kertaa.
Henkilökohtaiset tapaamiset sovitaan parin kanssa erikseen. Ne on mahdollista tehdä etänä tai tavaten sopimassanne paikassa.
Elina El Amrani
15 - 50
Ryhmätapaamisiin osallistuminen (hyväksytty / hylätty)
Mentorointisopimus (hyväksytty / täydennettävä / hylätty)
Oppimispäiväkirja (hyväksytty / täydennettävä / hylätty)
TRATI Tradenomi tietojenkäsittely, TRALI Tradenomi liiketalous, LIIKO Liikunnanohjaaja, RESTO Restonomi, MEDIA Medianomi, journalismi, RESRU Restonomi ruokatuotanto
0.00 op
0.00 op
H-5