Intensiivikurssi, jossa paneudutaan omaan esiintyjäminän löytämiseen ja vahvistamiseen tähtäimenä työskentely ammattiesiintyjänä toimitustyössä.
Kurssilla kehitetään valmiuksia, joita tarvitaan esiintyvän toimittajan työssä eri muodoissaan ja opiskelija saa kokonaiskuvan siitä, mitä esiintyminen on ammattina. Opiskelija syventää esiintymisen ja äänenkäytön perustekniikoiden hallintaa ja käyttöä erilaisissa tilanteissa sekä kehittää puheen tekstin tuottamiseen liittyviä taitoja. Kurssilla harjoitellaan tv-esiintymistä ja juontamista suoraan kameroille, radiojuontamista sekä livetekniikkaa. Kurssilla toteutetaan useita vaativia käytännön harjoituksia, jotka videoidaan ja joiden avulla esiintymistä arvioidaan yhdessä ja pienryhmissä.
Opetus nojautuu kokemukselliseen oppimiseen ja kurssilla harjoitellaan erityyppistä esiintymistä tehtävien sekä esiintymistaitojen teoriatiedon, keskustelevan luennoinnin ja reflektion avulla. Kurssiin liittyy jälkitehtävä, jossa otetaan opittuja asioita käyttöön ja reflektoidaan kurssilla syntyneitä oivalluksia.
Torkki, J. 2015. Puhevalta. Kuinka kuulijat vakuutetaan. Otava.
Saksala, E. 2012. Ammattina juontaja, Like.
Aalto, A-L. & Parviainen, K. 1990 Auta ääntäsi. Otava.
Kurssiin liittyvä kirjallisuus on tarkoitettu taustamateriaaliksi ja hyödynnettäväksi jälkitehtävässä. Olennainen tieto on koottu jaettavaan luentomateriaaliin.
Kurssin pääkouluttaja on esiintymistaidon valmentajana sekä radio- ja tv-juontajana työskennellyt Kikka Pohjaväre, joka tuo tuoretta tietoa esiintymistaidoista ja antaa työelämälähtöistä palautetta opiskelijoiden esiintymistaidoista ja -valmiuksista.
Pasilan toimipiste
Suomi
20.05.2024 - 31.05.2024
Intensiivijakson aikana opiskelija tulee tekemään myös kotitehtäviä, tiedonhankintaa, nauhoitteita ja arviointitehtäviä. Opiskelija jakaa tehtäväsuorituksensa ryhmälle ja tehtävien arviointi on heti seuraavana päivänä. Kurssiin sisältyvän jälkitehtävän laajuus on 1 opintopiste. Tehtävä sisältään opitun soveltamista, oman esiintyjäminän hyödyntämisen, reflektiota sekä journalistista substanssin hankintaa. Tehtävän palautus on 14.6. mennessä.
02.01.2024 - 17.05.2024
Ajankohta: 21.5.-31.5.2024
Ti 21.5. klo 9-15.45
- Vaikuttava esiintyminen
- kehonkielen tehokeinot ja sanaton viestintä
- vaikuttava esitysaineisto
- harjoituksia
Kotitehtävä torstaille: Valmistele oma 2 min esitys ja esitysaineisto
to 23.5. klo 9-15.45
- Valmisteltujen esitysten videointi ja palaute
- Palaute omista esityksistä
- Äänenkäytön kehittäminen
- Harjoituksia
Kotitehtävä: Suoran reportaasin valmistelu
ma 27.5. klo 9-15.45
- Live raportointi paikan päältä kameralle
- Erityispiirteet ja valmistautuminen
- Suoran raportoinnin toteuttaminen livelähetykseen
-Lähetyksen katselu ja palaute raporteista
Kotitehtävä: Toimittaja kokeilemassa -tehtävän valmistelu
ke 29.5. klo 9-15.45
- Toimittaja kertojana kameralle
- Toimittaja kokeilemassa -tehtävän toteutus
- Harjoitusten katselu ja palaute
Kotitehtävä: Studiojuonnon valmistelu
pe 31.5. klo 9-15.45
- Ohjelman juontaminen
- Studiojuontojen toteutus
- Ohjelmien katselu ja palaute
- jälkitehtävän käynnistäminen
- kurssin palaute
Kirsti Pohjaväre
15 - 25
Arviointikriteerit - arvosana 1
Opiskelija selviytyy esiintyjä toimittajana kameran edessä ja radiossa. Kykenee valmistamaan esiintymiseen tarvittavaa perustekstiä. Osaa tehdä yhteistyötä toimituksessa. Soveltaa aiemmin opittua ja selviytyy ohjatusti sovitun roolin mukaisista tehtävistä. Suoriutuu kaikista harjoituksista sekä tehtävistä ajallaan.
Arviointikriteerit - arvosana 3
Edellisten lisäksi opiskelija kehittää kurssin aikana vahvuuksiaan esiintyjänä. Toimii oma-aloitteisesti ja itsenäisesti ja pyytää apua tarvittaessa. Tarttuu saamiinsa tehtäviin aikailematta, noudattaa sovittuja deadlineja ja annettuja sisällön kestoja. Toimii rakentavasti yhteistyössä ryhmän kanssa. Osaa antaa palautetta ja arvioida muiden esiintymistä.
Arviointikriteerit - arvosana 5
Edellisten lisäksi opiskelija kehittää kurssin aikana huomattavasti valmiuksiaan esiintyjänä, ottaa käyttöön esiintymis- ja äänenkäytön tekniikkaa ja tuottaa ammattimaisen esiintymisen jälkeä. Osaa toimia monessa roolissa luontevasti esiintyjänä ja laajentaa osaamistaan, tekee laadukasta sisältöä, pysyy annetuissa deadlineissa ja ohjelmakestoissa, ottaa vastuuta harjoituksen onnistumisesta, auttaa muita, pystyy suunnittelemaan oman työprosessinsa ja ajankäyttönsä.
MEDIA Medianomi, journalismi
0.00 op
0.00 op
H-5