Tämän opintojakson suorittanut tai vastaavan osaamisen hankkinut opiskelija osaa
- viestiä suullisesti ja kirjallisesti tavoitteiden ja kohderyhmien edellyttämällä tavalla
- hyödyntää useita viestinnän keinoja, kanavia ja digitaalisia alustoja
- tunnistaa oman osaamisensa ja markkinoida osaamistaan vakuuttavasti
- kohdata ja kuunnella muita sekä antaa ja vastaanottaa palautetta.
Toteutustavat, näyttö ja opinnollistaminen
Mikäli sinulla on aiempaa osaamista, opintojakson voi myös näyttää. Tarkemmat ohjeet avainosaamisten näytöistä löytyy Moodlesta (Haaga-Helian avainosaamisten näytöt).
Tämän opintojakson näyttö muodostuu ennakkotehtävistä ja etäyhteyksin järjestettävästä näyttötilaisuudesta.
Näyttö rakentuu näin:
1. Ensimmäisenä ennakkotehtävänä palautat intranetuutisen. (hyväksytty/hylätty) > palautus kaksi viikkoa ennen näyttötilaisuutta.
2. Toisena ennakkotehtävänä suunnittelet 1–1,5 minuutin hissipuheen, jonka esität näyttötilaisuudessa. Valmistaudu myös antamaan palautetta muiden esityksistä. (osuus arvosanasta 50 %)
3. Näyttötilaisuudessa hissipuheen jälkeen saat kirjallisen tehtävän, johon kirjoitat vastauksen. Tähän on aikaa 30 minuuttia. (osuus arvosanasta 50 %)
4. Arviointi tehdään näyttötilaisuudessa. Arviointi: Hissipuhe 50 % ja näyttötilaisuuden kirjallinen tehtävä 50 %. Lisäksi ennakkotehtävä tulee olla hyväksytysti tehtynä.
5. Lopuksi käyt palautekeskustelun näytön vastaanottaneiden opettajien kanssa.
Arviointikriteerit
Arviointikriteeri - arvosana 1
Osaa muotoilla suullista ja kirjallista viestintää tavoitteen ja tilanteen mukaisesti. Tuntee erityyppisiä viestinnän kanavia ja digitaalisia alustoja.
Arviointikriteeri - arvosana 3
Osaa tuottaa tarkoituksenmukaisiin tietolähteisiin perustuvaa ja tehtävänannon mukaista viestintää kohderyhmälähtöisesti. Osaa käyttää useita viestinnän kanavia ja alustoja. Tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteeri - arvosana 5
Osaa tuottaa merkityksellistä sisältöä hyvällä suomen kielellä monipuolisia lähteitä hyödyntäen. Osaa hyödyntää erityyppisiä viestinnän kanavia ja alustoja monipuolisesti. Osaa viestiä vakuuttavasti vaativissa esiintymis- ja vuorovaikutustilanteissa.