Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee esiintymisen ja äänenkäytön tekniikkaa ja osaa soveltaa sitä erilaisiin toimittajan työn tilanteisiin. Opiskelija osaa valmistautua esiintymistilanteeseen ja hallitsee puhuttavan tekstin kirjoittamisen. Opiskelija kykenee esiintymään livetilanteissa johdonmukaisesti ja luontevasti. Opiskelijan näkemys omasta esiintyjäminästä vahvistuu, hän saa käsityksen omaan esiintyjyyteen soveltuvista erilaisista työtehtävistä radiossa ja televisiossa. Hän ymmärtää oman taitotasonsa esiintyjänä ja löytää kehittymismahdollisuutensa.
Sisältö
Opintojakson aikana opiskelija tutkii omaa toimittajan esiintyjäminäänsä ja saa keinoja oman esiintymisensä hallintaan ja kehittämiseen. Opiskelija syventää esiintymisen ja äänenkäytön tekniikoiden hallintaa ja käyttöä erilaisissa tilanteissa sekä kehittää puheen tekstin tuottamiseen liittyviä taitoja. Kurssilla harjoitellaan vaativaa tv-esiintymistä ja juontamista suoraan kameroille, radiojuontamista sekä livetekniikkaa. Kurssiin liittyy 1 op laajuinen jälkitehtävä, jossa opittuja asioita otetaan käyttöön: reflektoidaan kurssilla syntyneitä oivalluksia ja tuotetaan referenssiksi soveltuvaa aineistoa.
Toteutustavat, näyttö ja opinnollistaminen
Kurssilla paneudutaan oman esiintyjäminän etsimiseen ja vahvistamiseen kokeilujen ja harjoitusten sekä esiintymistaitojen teoriatiedon ja keskustelevan luennoinnin ja reflektion avulla. Opetus nojautuu kokemukselliseen oppimiseen ja kurssilla harjoitellaan erityyppistä esiintymistä osin eriyttävien tehtävien avulla. Esiintymistä arvioidaan harjoituksissa nauhoitetuista videoista ja äänitteistä. Kurssiin liittyvä kirjallisuus on tarkoitettu taustamateriaaliksi, jota hyödynnetään kurssiin liittyvään jälkitehtävään. Kurssiin liittyy 1 op laajuinen jälkitehtävä, jossa otetaan opittuja asioita käyttöön ja reflektoidaan kurssilla syntyneitä oivalluksia. Oman oppimisen arviointi 1 h.
Oppimateriaalit
Olennainen tieto on koottu Moodle-oppimisalustalla jaettavaan luentomateriaaliin.
Kirjallisuus
Torkki, J. 2015. Puhevalta. Kuinka kuulijat vakuutetaan. Otava.
Saksala, E. 2012. Ammattina juontaja, Like.
Aalto, A-L. & Parviainen, K. 1990 Auta ääntäsi. Otava.
Lisätiedot
Opintojaksojen contact-, online ja blended-toteutuksilla edellytämme läsnäoloa lukujärjestykseen merkityillä opetuskerroilla. Jos olet poissa opetuskerroilta yli 25% arvosanasi laskee yhdellä numerolla. Jos olet poissa opetuskerroilta yli 50%, opintojakso hylätään.
Lähtötaso ja sidonnaisuudet muihin opintojaksoihin
Toimittajan esiintymistaito (JOU8KJ104) -kurssi suoritettu tai vastaavat tiedot ja taidot.
Kurssille osallistujan tulee hallita videon editointia jollakin itselle tutulla ohjelmalla esim. iMovie.
Arviointikriteerit
Arviointikriteeri - arvosana 1
Opiskelija selviytyy esiintyjä toimittajana kameran edessä ja radiossa. Kykenee valmistamaan esiintymiseen tarvittavaa perustekstiä. Osaa tehdä yhteistyötä toimituksessa. Soveltaa aiemmin opittua ja selviytyy ohjatusti sovitun roolin mukaisista tehtävistä. Suoriutuu kaikista harjoituksista sekä tehtävistä ajallaan.
Arviointikriteeri - arvosana 3
Edellisten lisäksi opiskelija kehittää kurssin aikana vahvuuksiaan esiintyjänä. Toimii oma-aloitteisesti ja itsenäisesti ja pyytää apua tarvittaessa. Tarttuu saamiinsa tehtäviin aikailematta, noudattaa sovittuja deadlineja ja annettuja sisällön kestoja. Toimii rakentavasti yhteistyössä ryhmän kanssa. Osaa antaa palautetta ja arvioida muiden esiintymistä.
Arviointikriteeri - arvosana 5
Edellisten lisäksi opiskelija kehittää kurssin aikana huomattavasti valmiuksiaan esiintyjänä, ottaa käyttöön esiintymis- ja äänenkäytön tekniikkaa ja tuottaa ammattimaisen esiintymisen jälkeä. Osaa toimia monessa roolissa luontevasti esiintyjänä ja laajentaa osaamistaan, tekee laadukasta sisältöä, pysyy annetuissa deadlineissa ja ohjelman kestoissa, ottaa vastuuta harjoituksen onnistumisesta, auttaa muita, pystyy suunnittelemaan oman työprosessinsa ja ajankäyttönsä.